Vilkas lentopalloviikonvaihde pitää sisällään niin miesten I-sarjaa, kuin B-poikien aluemestaruusturnauksen. B-poikien turnaus pelataan Nummelanharjun koululla lauantaina ja sunnuntaina 15.-16.11, eli pelejä riittää molemmille päiville. Vihdillä on turnauksessa mukana kaksi joukkuetta, joten nyt on hyvä ajankohta tulla tutustumaan tuleviin edustusjoukkueen pelaajiin Nummelanharjun koululle viikonlopun aikana. Ottelut alkavat molempina päivinä klo 10.30 ja tarkemmat otteluohjelmat löydät täältä. Myös miesten I-sarjaa pelataan jälleen Nummelassa lauantaina 15.11 klo 16.30, kun Nummelaan saapuu Korson Veto. ViLePa voitti Korson Vedon tänä vuonna Suomen Cupin 1.kierroksella, mutta nyt on panoksena kaksi arvokasta sarjapistettä. ViLePa on tällä hetkellä sarjassa kolmantena ja Korso henkinttää heti neljäntenä Vihdin niskaan, molemmat joukkueet tavoittelevat paikkaa 4 joukosta ja sitä kautta aukeaisi ovet pudotuspeleihin. Vihti päässee näillä näkymin pitkästä aikaa täydellä miehityksellä Korson kimppuun, kun alkukauden peleistä on puuttunut kuka milloinkin erilaisten esteiden taikka pienten loukkaantumisten takia. Nettisivujen mukaan Korsokin on löytämässä pienen haparoinnin jälkeen taas huippuvireensä ja varsinkin kokenut "liigajyrä" Jussi Niemelä on ollut varsin tehokkaalla pelipäällä viime peleissä. Tule paikanpäälle katsomaan hakkureiden taistoa, kun Vihti heittää Niemelää vastaan Olli Aakulan, vai löytyykö ratkaisupelaajat muilta tonteilta. Luvassa on varmasti hyvätasoinen ottelu, joka sytyttää pelaajat ja sitä kautta toivottavasti myös yleisönkin... Sunnuntaina Nummelassa jatketaan siis myös edelleen B-poikien alueturnausta ja miesten I-sarjajoukkue matkaa sunnuntaina Viialaan, jossa se kohtaa sarjanousija A-Volleyn. HUOM! Miesten edustusjoukkueen seuraava kotipeli su 23.11.2008 klo 15.00 pelataan poikkeuksellisesti Lohjalla, Tennari palloiluhallissa. Koko päivä pyritään pyhittämään lentopalloilulle ja tapahtuman yhteydessä on tarkoitus esitellä Etelä-Suomen aluevalmennuskeskuksen toimintaa, sekä miesten I-sarjaottelun jälkeen Hongiston Tarmon naisten II-sarjajoukkue pelaa oman sarjaottelunsa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Vihdin Lentopallon, Hongiston Tarmon, ESA:n ja Länsi-Uusimaan lehden kanssa. Tapahtumasta lisää tulevan viikonvaihteen jälkeen näillä sivuilla.