ViLePa-KoVe 3-1 (23-25, 28-26, 25-22, 25-23)


Lauantai-illan huumaa Nummelassa

ViLePa sai tähän tärkeään ns. 4 pisteen otteluun jalkeille kaikki pelaajansa ja lähti otteluun kuusikolla Aakula L., Suojalehto, Nuolimo, Aakula O., Sohlberg, Heimala ja liberona Pernaa. Ottelu alkoikin kotijoukkueelta mallikkaasti ja ensimmäistä erää hallittiin aina 20 pisteeseen saakka, jonka jälkeen vastustajan pahat aloitukset hieman sekoittivat kotijoukkueen hyökkäysten rakentelua ja päästimme Korson iholle, sekä myös ohi lukemin 23-25.

Toiseen erään valmentaja Knuutinen vaihtoi Suojalehdon tilalle hihaspesialisti Huttusen ja jälki olikin sen mukaista... Vastaanotot nousivat tarkasti jatkossa Lasselle ja Lasse pääsi hyödyntämään laajaa hyökkäysmateriaaliamme. Heimala ja parhaana palkittu Nuolimo hakkasivat palloja kenttään keskeltä ja Olli Aakula säesti ajoittain vastustamattomasti laidoista sekä iskurajan takaa. Yleispelaaja Jukka Sohlberg pelasi myös erittäin hyvän pelin ja päätti hyökkäyksiä sekä voimalla, että älykkäillä jujuillaan. Ottelun hahmoksi nousi kuitenkin Nisse Huttunen, joka kokemuksellaan johti kotijoukkueen takakenttää vakuuttavasti, sekä päätti myös verkolla hyökkäyksiä hyvällä prosentilla.
Kotijoukkue onnistui aloitussyötöllään horjuttamaan myös vierailijoiden vastaanottoa ja sitä kautta tekemään Korson pelaamisesta vaikeaa. Molempien joukkueiden vastaanottopeli ei eilen ollut mitään kovin jäätävää, olisiko ottelun tärkeys häirinnyt hieman keskittymistä. Toinen erä siis kotijoukkueelle pitkän taistelun jälkeen 28-26, tätäkin erää johdettiin jo reilusti...

Pitkän tauon jälkeen ottelun tasoa myös nousi edelleen ja ottelussa nähtiin monta viihdyttävää pallorallia. Kolmas erä eteni tasaista tahtia kohti päätöstä, kunnes Olli Aakulan iskulyönnistä Korson torjuntaan ja sitä kautta yli rajojen kimmonnut pallo ns. kiehautti vastustajan. Eritoten valmentajavelho Lindberg tästä suivaantuneena nappasi itselleen keltaisen kortin ja tästä syntynyt piste päätti erän Vihdille 25-22. Viimeistä erää hallitsi jälleen Vihti alusta loppuun saakka, vaikka taas erän lopussa vierailijat pääsivätkin iholle. Vihdin onnistui kuitenkin pitää Korso takanaan ja erä kotijoukkueellee 25-23.

Otteluisäntä GSM Suomi palkitsi Korson parhaana Jussi Niemelän ja kotijoukkueelta siis Jani Nuolimon. Ottelu oli varsin viihdyttävä, hyviä yksilösuorituksia, pitkiä taistelupalloja, tietysti aina myös jonkun verran erikoisia virheitä ja tunteita nostattavia vihellyksiä.
Lopuksi seuraavanlainen ajatus, joka tuli mieleeni, kun luin vastustajamme kertomuksen ottelusta... Aina on olemassa kolme erilaista totuutta; sinun, minun ja totuus. Heidän raportissaan, kun ei mainittu lainkaan tuomarivirheitä/tulkintoja, jotka olivat kotijoukkueelle epäedullisia ja ehkä jopa vääriäkin. Ymmärrettävää...
Lue Korson versio ottelusta täältä.

Tänään sunnuntaina jatkamme matkaa miesten I-sarjassa kohtaamalla A-Volleyn vieraissa. A-Volley kävi eilen hakemassa pisteet Laajasalon voimalta suoraan 0-3. ViLePan peli paranee peli peliltä, joten siinä mielessä tilanne näyttää herkulliselta, kun vielä on 3 peliä ennen odotettua Savon turneeta, jossa 29.-30.11 kohtaamme ensini East Volleyn ja sitten sarjan suurimman ennakkosuosikin Enonkosken Pyrinnön. Pyrintöhän leikitteli voittoon kauden avauksessaan Vihdissä hakien pisteet erin 1-3.

HUOM! Miesten edustusjoukkueen seuraava kotipeli su 23.11.2008 klo 15.00 pelataan poikkeuksellisesti Lohjalla, Tennari palloiluhallissa. Koko päivä pyritään pyhittämään lentopalloilulle ja tapahtuman yhteydessä on tarkoitus esitellä Etelä-Suomen aluevalmennuskeskuksen toimintaa, sekä miesten I-sarjaottelun jälkeen Hongiston Tarmon naisten II-sarjajoukkue pelaa oman sarjaottelunsa. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Vihdin Lentopallon, Hongiston Tarmon, ESA:n ja Länsi-Uusimaan lehden kanssa. Tapahtumasta lisää tulevan viikonvaihteen jälkeen näillä sivuilla.